Mutta miten historiantutkimuksessa tulisi ottaa tekijänoikeudet huomioon? Tieteen tekemisessä viitteet ovat olennaisia, niillä erotetaan oma ajattelu ja lainattu ajattelu. Näkisin, että painetulla ja sähköisellä tieteellisellä tekstillä ei ole eroa, lähteet tulee mainita. Netissä varsinkin on helppo linkittää sähköiset lähteet suoraan tekstiin. Niin ikään näkisin, että vaikka olisi kysymys ”kevyemmästä” blogikirjoituksesta, tulee lähteet mainita.
Toisen tekstiin viittaaminen ei kai ole niin ongelmallista kuin kuvien käyttö. Tekijänoikeuksien määrittämisessä on tärkeää teoskynnys ja sen ylittyminen. Korpelan fakista löytyy esimerkkejä kuvan teoskynnyksen ylittymisestä. Esimerkiksi tavanomaisen kaavion teoskynnys kuvana ei ylity, mutta kaavion sisältöön taas luulisi sisällön keränneellä tutkijalla olevan tekijänoikeudet ja siksi lähteeseen tulisi viitata. Tulkinnanvaraisuus korostuu monissa tapauksissa, mutta olennaisinta teoskynnyksen ylittymisessä on kai useimmiten teoksen omaperäisyys.
Kuvalla voi siis olla tekijänoikeudet, mutta entä käyttöoikeudet? Ne kiinnostavat minua enemmän. Voinko kopioida kuvan kirjasta tai nettisivuilta ja liittää sen suoraan tekstiin? Riittääkö viittaaminen lähteeseen? Vai tulisiko kysyä lupa kuvan oikeuksien hallitsijalta? Entäpä jos olen arkistossa saanut luvan valokuvata aineistoa, voinko julkaista kuvan, koska minulla on siihen tekijänoikeudet?
Arkistoilla on oikeudet niissä säilytettävään aineistoon ja omat käytäntönsä aineiston käyttöoikeuksien suhteen. Annan esimerkin Kansallismuseon Kansatieteellisestä arkistosta, jossa kävin tammikuussa. Siellä aineiston kopioinnista on sovittava erikseen ja siitä veloitetaan. Kopioita ei saa luovuttaa muille. Kävin lukemassa savenvalajien kyselytutkimuksen vastauksia, ja esimerkiksi vastaajien nimiä ja henkilötietoja ei saa julkaista ilman heidän kirjallista suostumusta. Kyselyvastauksia ei myöskään saa julkaista sellaisenaan. Jos tutkimuksessa tai julkaisussa on käytetty Kansallismuseon aineistoa, tutkija on velvollinen luovuttamaan korvauksetta yhden kappaleen arkistoon. Jos aioin käyttää aineistoa tutkimuksessani, minun tuli allekirjoittaa sopimus, jolla sitouduin edellä mainittuihin.
Täytyy myöntää, että olen ammattikorkeakoulussa skannannut kuvia opinnäytetyöhöni, asianmukaisin viittein kyllä. Opinnäytetyöstä on yksi nide minulla, yksi nide ja ehkä yksi kopio pdf-tiedostona, en muista tarkalleen, on koulun kirjastolla. Yhden sähköisen kopion annoin opettajalle, vaikkei sitä erikseen vaadittu. Yhdet kopiot cd-levyllä annoin kahdelle opinnäytettä varten haastattelemalleni henkilölle. Minulla on tekijänoikeudet opinnäytetyöhöni, saan kai itse jonkun kappaleen jakaa ilmaiseksi? Ongelmia tulisi varmaan vasta, jos yrittäisin hyötyä kaupallisesti opinnäytetyöstäni teettämällä siitä painoksen. Minulla on tekijänoikeudet opinnäytteen tekstiin, mutta kuviin ei, silloin joutuisin pyytämään kuvien julkaisulupaa ja luultavasti maksamaan korvauksia niistä.
Tekijänoikeusasiat muuttuvat sitä mielenkiintoisimmiksi ja sotkuisemmiksi, mitä enemmän niistä lukee. Käytännönläheistä tekstiä Korpelan sivujen lisäksi on sivustolla Opettajan tekijänoikeus.
VastaaPoistaYmmärrän hyvin, että tekijät haluavat rahaa tekemistään töistä. Tutkijan palkka, etenkin Suomessa tuskin on niin huikea, että kannattaisi luopua pienistäkin lisätuloista.
VastaaPoistaArkistojen suhteen en ajattelisi näin. Suomessahan ei oteta maksua digitaalisten arkistojen käytöstä, mutta tilanne on toinen esim. British Libraryn sanomalehtitiedostojen käytössä. Onko oikein pyytää maksua, jo kauan sitten kuolleitten tekijöitten töistä? Internetissä tästä on tehty selvää bisnestä, esim. Gale, joka on haalinut itselleen joukon digiarkistoja, on tästä hyvä esimerkki. Samalla periaatteella voisimme laittaa myös kirjaston maksulliseksi, 59,90€/vuosi. Voin vain sanoa, että Piratebay saa enemmän lataajia.
Hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus, jota olit ryydittänyt kelpo tavoin omakohtaisilla kokemuksilla, jotka tekivät tekstistäsi enemmän blogikirjoituksen kuin esseen. Ehkä yleisenä huomiona voisi todeta, että tekstin alkuvaiheella sen tarkoite hieman katoaa; ensimmäisen ja toisen kappaleen välillä on hienoinen katkos.
VastaaPoistaItse sisältö taasen, on, kuten todettua, mielestäni onnistunut kuvaamaan aina ajankohtaista ongelmaa omien kokemusten kautta. Vaikka blogeihin toki kirjoitellaan monilla tyyleillä, joista kaikki sopinevat konventioihin aivan yhtä hyvin, olisin ehkä kaivannut hieman enemmän aiheen äärellä debatointia avoimesti omasta näkokulmastasi käsin: mitä mieltä itse olet nykyisestä tekijänoikeusjärjestelmästä?
Yleisemmin voitaneen pohtia sitä, mitä blogikirjoituksella ylipäänsä tavoitellaan. Onko tarkoituksena vain toimia omien mielipiteiden mainostusfoorumina, linkkialustana muiden käymälle keskustelulle vai mainospaikkana omalle osaamiselle – vaiko jotain ihan muuta? Miten itse näkisit blogin käyttötarkoituksen? Ja onko blogin tarkoituksena palvella lukevaa yleisöä vai kirjoittajaa itseään?
Monesti tuntuu, että blogien kirjoittamisen muututtua arkipäiväiseksi on samalla hieman sumentunut se mitä niillä varsinaisesti tavoitellaan. Monille blogit ovat vain pidempiä Facebook- tai Twitter-kirjoituksia toisten tavoitellessa selkeästi lukijoita. Voiko suomeksi tieteestä edes kirjoittaa suosittua blogia, jolla olisi jotain merkitystä varsinaiseen tieteelliseen keskusteluun vai onko vakavan tieteen paikka yhä ja edelleen vain puolivuosittain ilmestyvien julkaisujen sivuilla?
Omasta mielestäni (laadukkaiden) blogien löytäminen on vaikeaa; tulisiko siis suomessakin alkaa yhdistelemään saman aiheen blogeja eräänlaisiksi blogilehdiksi, kuten vaikkapa monilla englanninkielisillä sivustoilla on tehty (ks. esim. Politico ja Huffington Post). Vai riittävätkö erilaiset blogilistat ja isojen mediatalojen ylläpitämät toimittajien blogit tyydyttämään bloginhimoisten lukijoiden ja kirjoittajien pahinta nälkää? Vai onko peräti niin, että netin uudistuessa blogien aika on jo auttamattomasti takana ja tätä päivää ovat jatkuvasti päivittyvät mikrojulkaisut tai videojakelupalveluiden tarjoamat internet-kansalaisten omat tv-kanavat?
Mielestäni nämä ovat vain joitain niistä muutamista kysymyksistä, joita voidaan katsoa liittyvän blogeihin, niiden sisältöön ja tulevaisuuteen. Miten itse koet(te) blogien kirjoittamisen tulevaisuuden ja voisit(te)ko nähdä itsenne kirjoittamassa blogia vastaisuudessa esimerkiksi tutkijan, opettajan tai harrastajan ominaisuudessa?
Edellisen kirjoituksen käsiteltyä hieman lähemmin itse blogikirjoitusta konventiona, koitan nyt tässä hieman osallistua jo Kaisa Kyläkosken sekä Ari Kiiskisen aloittamaan keskusteluun tekijänoikeuksita eli tekstin varsinaisesta aiheesta. Mielestäni on ”hauska” huomata, miten voimallisesti tekijänoikeusjärjestöjen kanta on välittynyt myös tavallisen tekijänoikeudellista materiaalia käyttävän päähän.
VastaaPoistaPohdit esimerkiksi milloin saat käyttää, oletettavasti tieteellisessä tekstissäsi, toisen tekijänoikeudella suojattua kuvaa, piirrustusta tms. Tekijänoikeuslain 22§, joka koskee sitaatteja on mielestäni tässä suhteessa valaiseva: ”Julkistetusta teoksesta on lupa hyvän tavan mukaisesti ottaa lainauksia tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa.” Toisin sanoen, mikäli tarkoituksesi on tulkita vaikkapa yksittäistä lehtikuvaa yleisempänä sodan ilmapiirin välittäjänä on tällöin ko. kuva aivan ilman erillistä lupaa liitettävissä osaksi tutkielmaasi, kunhan käyttö tapahtuu hyvän tavan mukaisesti. Tällöin jo julkaistusta teoksesta voidaan ottaa osia käyttöön. Lain esityöt mainitsevat mm. otteet elokuvista uutisen yhteydessä jne. Aivan sama oikeus on myös tieteessä.
Oikeudellisesti ei siten tämän nojalla liene relevanttia se oletko etukäteen pyytänyt erityisen luvan kuvan käyttöön – eikä tämä kaikissa tilanteissa ole edes mahdollista. Toki tämä voi olla kohteliasta, mutta se, ettei vaikkapa kuvan ottanutta henkilöä tavoita poista millään muotoa sinulta oikeutta tällaisen kuvan käyttämiseen. Tästä syystä esimerkiksi monet internetin kuvapalvelut tarjoavat kuvistaan vapaasti nähtäväksi joko vain matalaresoluutioisia versioita tai kuvia joiden päällä on ilmiselvä vesileima. Tällöin kaikki, jotka haluavat käyttöönsä korkearesoluutioisen ja vesileimattoman kuvan ovat valmiita siitä maksamaan. Puhe on kuitenkin näissä yhteyksissä enemmänkin siitä, että halutaan taata kuvaajien (ja palveluntarjoajan) taloudelliset edut kuin varsinaisesta tekijänoikeudesta.
Tämä omalla tavallaan liittyy mielenkiintoisesti toiseen kirjoituksesi esiin nostamaan aiheeseen, joka koskee arkistoja ja museoita. Tokihan ko. laitoksilla on oikeus vaatia maksu kopioista tai jäljenteistä, joita ne itse tuottavat tallentamastaan aineistosta. Ongelmaksi muodostuu ainakin suomalaisien arkistojen ja museoiden kohdalla käytäntö, jossa myös itse otetuista kopioista, jotka olet ottanut paikan päällä, joudutaan maksamaan. Tälle on hyvin vaikea nähdä mitään erityistä perustetta. Arkistoissa ja museoissa tallennettu esineistö on monissa tapauksissa jo tekijänoikeudesta vapaata, joten ainakaan tekijänoikeuden kanssa asialla ei ole mitään tekemistä. Mikäli taasen kyse on rahoituksesta mainituille laitoksille, voidaan perustellusti kysyä palvelevatko tällaiset maksut tarkoitustaan. (jatkuu...)
Jos itse matkustan paikalle ottamaan kopion asiakirjasta tai valokuvasta tai otan niistä valokuvan, on vaikea nähdä mihin lisämaksu perustuu. Arkiston käytöstä itsestään voidaan kyllä periä maksu, koska arkisto muodostaa kokonaisuuden, jonka hallinnointi on erityinen palvelu, mutta tuon arkiston yksi yksittäinen esine ei tällainen ole. Laajentamalla maksullisuuden koskemaan myös arkistojen tutkimuksellista peruskäyttöä syntyy helposti tilanne, jossa esimerkiksi ulkomaisen arkiston käyttö on suomalaista arkistoa halvempaa ja helpompaa. Samalla tehdään karhunpalvelus suomalaisia aineistoja koskevalla tieteelle. Vaikkapa monen opiskelijan kohdalla on helpompi tehdä tutkimus digitoidun 1700-luvun ranskalaisen tiedeseuran julkaisuista kuin oman kotikuntansa arkistoista, koska edellisen ollessa ilmaista jälkimmäinen maksaa.
VastaaPoistaMiksen siis voi mennä vain paikalle suomalaiseen arkistoon, ottaa halutessani kopioita aineistosta ja liittää tuosta aineistosta saamani tiedot osaksi opinnäytettäni, seminaarityötäni tai myöhempää tieteellistä tutkielmaa. Näin tehdessäni en tulisi loukanneeksi kenenkään tekijänoikeutta, koska tuollaista oikeutta ei ole enää olemassa; tuntuukin, että tekijänoikeuden on osin tietoisestikin haluttu sotkea yhteen aineiston liiketaloudellisesti kannattavan käytön kanssa, minkä tulisi olla täysin toinen kysymys. Liiketaloudellinen toiminta ja arkiston käyttäminen osana suomalaisissa yliopistoissa tehtävää perustutkimusta eivät oikein istu yhteen, koska suurimman ”tutkijayhteisön” Suomessa muodostavat pro gradu -tutkielmaansa tekevät opiskelijat, joista vain harvalla on edes varaa kustantaa aineiston käyttöä saati neuvotella mahdollisista käyttöehdoista.
Kolmas ja jälleen kerran erillinen kysymys koskee mainitsemaasi kyselytutkimusta; tässähän "teos" on kyselyn kokonaisuus, josta joku on tehnyt jonkin päätelmän. Yksittäiset henkilöt antavat aikaansa ja näkemyksiään tällaisiin tutkimuksiin juurikin siksi, etteivät heidän vastauksensa näy millään tavalla muuta kuin tuon teoskokonaisuuden osana. Jos tällainen rajoite sitoo alkuperäistä aineiston kerääjää on luonnollista, että se sitoo myös niitä, jotka käyttävät edelleen samaa aineistoa.
Sitten hieman muille kommentoijille. Ensinnäkin kiitos Kaisa Kyläkoskelle oivasta linkistä, josta varmasti voi ammentaa paljonkin tietoa jos jokin ongelma askarruttaa ihan arkisessa tekijänoikeuksien käytössä. Arille taasen koskien kapitalismin suhdetta arkistoihin. Vaikkapa mainitsemasi Gale on maksanut aineiston digitoinnista, jota ilman materiaali olisi edelleen tarjolla vain painetussa muodossa tai vaihtoehtoisesti aineisto olisi digitoitu suppeammin kuin nykyisin. Kyse ei ole niinkään siis tekijänoikeudesta vaan sijoituksen järkevyydestä. Sitten on olemassa toki myös paljon järjestöjä, jotka rahoittavat yliopistoja, jotka edelleen saattavat kaiken digitoidun materiaalin julkisesti verkkoon (ks. esim. The Complete Works of Charles Darwin, The British Newspaper Archive tai Comparative Family Policy Database). Tällöin tavallisesti on kyse lahjotuksista tieteen hyväksi, ei liiketoiminnasta. Lahjoitusten idea on aivan sama kuin kirjastojenkin, kun taas piratismin ideassa on vaikea nähdä mitään järin ylevää.
Turun yliopiston tunnukset omaavilla on toki pääsy useisiin tiedostoihin, joihin muutoin tarvittaisiin hulppea maksu. Kiitos siitä asiasta päättäneille. Niitten lisääminen tuntuu taas olevan budjettikysymys. Anoin uutta pääsyä British Libraryn The Burney Collectioniin, joka on todella upea paketti Englannin historiaa tutkivalle. Ainoa myönnytys oli yhden kuukauden koekäyttö. Gradujen ja muidenkin tutkimusten kannalta on aika ikävää, jos aineistot joihin pääsemme, ovat aina yhtä ja samaa. en usko, että tällainen aineisto maksaa yliopistolle edes useita satoja vuodessa.
VastaaPoistaSitten tulee kysymys, mitä sitten kun on valmistunut, eikä kuulu enää yliopiston oikeuksien piiriin? Kaikki eivät pääse heti töihin, mutta into tutkimukseen pysyy. Suomen historian opiskelijat ovat paremmassa asemassa, kuin yleisen historian. Toisaalta esim. matka Lontooseen on nykyään halvempi, kuin 500km:n matka omalla autolla.
On selvää, että digitoijat haluavat rahaa internet tiedostoistaan. Paikan päällä tapahtuvan asiakirjojen tutkimisen rahastamisesssa en näe mitään järkeä. Kuka omistaa esim. 1700-luvun asiakirjat? Maksetaan enemmin siitä, että saamme ne kotikoneellemme, emme siitä että menemme niitten luo. Eli maksetaan työstä, ei sisällöstä.
Niin ja vielä piratismista: Piratebay on kuin ammottava reikä karkkikaupan seinässä. Käytkö nappaamassa sieltä karamellin, kun kukaan ei näe? Mitä väliä on sillä, haemmeko elokuvan ilmaiseksi kirjastosta vai lataammeko sen yhden kerran katselua varten? Piraattien myynti on asia erikseen ja tuomitsen sen ankarasti.
VastaaPoistaHyvä kysymys on, onko Piratebay Robin Hood vai leivän köyhän suusta vievä tyranni?
Minuakin huolettaa tuo, että kun valmistun, menetän ilmaisen pääsyn niihin lähteisiin, joihin Tampereen yliopistolla on nyt käyttöoikeudet.
VastaaPoistaNiin itse asiassa en tiedäkään, mitä Kansatieteellisen arkiston ohjeissa tarkoitetaan kopioinnilla (itse tein vain muistiinpanoja), koskeeko se valokuvausta vai kopiokoneella kopiointia. Jos otan valokuvan, en ehkä ymmärrä kopioinnista veloittamisesta, mutta jos kopio otetaan oikein perinteisesti, niin sehän on selvää, paperi maksaa, kopiokoneen huolto maksaa jne. Arkiston toiminta tuskin on, tai ainakaan kuuluisi olla liiketaloudellista, siis voittoatavoittelevaa, mutta täytyyhän arkiston työntekijöille maksaa palkat, maksaa kiinteistön kulut jne. Siis kenen tehtävä on rahoittaa arkistojen toiminta? Valtion, yhdistysten ja säätiöiden? Jos niin kuin kirjoituksessani viittasin Museoviraston YT-neuvotteluihin, tai mitä Matti tekstissään puhuu museoiden rahoituksesta, rahoitus vähenee, on keksittävä eri kanavia toiminnan rahoittamiseen. En uskokaan että kopiontimaksuissa on kyse valtavasta rahavirrasta, mutta rahankeruu koostuu varmaankin pienistä osasista. Tai sitten rahoituksen vähentyessä on supistettava toimintaa, mikä on aina sääli.
Minusta tuo "facebook kirjoitus" vastaa täydellisesti blogikirjoituksen luonnetta. Emmehän siellä kerro mistään erityisesta kauhean laajasti, vaan laitamme siihen linkin.
VastaaPoista