Ei aina niin tylsää

Kun tarkastelin erilaisia blogikirjoituksia, havaitsin siellä miten tutkijat ovat esim. kirjoittaneet mielenkiintoisista menneisyyden tapahtumista.

Opinnäytteitä tai muita tutkimuksia tehdessä alkuperäisaineistojen selailu voi olla uuvuttavaa. Tekstit ovat välillä rutikuivan tylsiä ja sopivan tiedon hakeminen niistä kovan työn takana. Onneksi löytyy sellaisia lähteitä, jotka humoristisuudessaan piristävät työn tekemistä ja maustavat itse tutkimusta.

Tehdessäni Gradua, joka koskee diskursseja Oliver Cromwellista vuosina 1642-1799, löysin muutamia huvittavia julkaisuja, jotka saivat työhöni aineistoa, huvittaen itse tekijää ja toivottavasti myös sen tulevia lukijoita.

British Libraryn sanomalehtiaineisto 1600-ja 1700 - luvuilta, The Burney Collection sisältää sanomalehtiaineistoa, joista löysin nämä  humoriset kertomukset. Nämä kaikki toimivat työssäni osoittamaan negatiivista diskurssia Oliver Cromwellista:

Vuonna 1722 marraskuun 3. päivänä Weekly Journalissa kerrottiin esimerkki siitä, miten Cromwellin muistoksi juotiin edelleen maljoja. Tässä tapauksessa tämä ilkikurisuus johti muistelemaan myös Kaarle I:n teloitusta, yhdistettynä Oliverin pään kohtaloon:

The Head of Frog-Lane Meeting-house summoned his Brethren to meet him on the 30th of January last, by nine o’clock in the morning, which accordingly was done; so he and his company went into a Boat, and sail down our River Avon, carousing and drinking Healths in Bumbers, to the dear Memory of Oliver Cromwell, and all that were Well-wishers to Him.

Kun joukko kävi entistä juopuneemmaksi, veneessä ollut koira surmattiin, sen pää asetettiin seipääseen laivan keulaan, joukon huutaessa: ”Here’s the Head of a Traitor”. Joukon saavuttua kotilaituriin, sillä oli vastassa raivoisa väkijoukko, joka heitteli venettä ja sen miehistöä kivillä.

Joskus lehdissä oli puhtaita vitsejä:

Lokakuussa 1779, Public Advertiserissa kerrottiin, miten eräässä herraseurueessa oli herännyt keskustelu siitä, ketkä kolme henkilöä oli ollut viime aikojen kolme suurinta miestä. Paikalla ollut irlantilaismies vastasi epäröimättä: [John] Paul Jones (merirosvo), Oliver Cromwell ja kuningatar Elizabeth.

When Oliver Cromwell first coined his money, an old Cavalier looking upon one of the new pieces, read this inscription on one side – God with us; on the other, The Commonwealth of England. “I see,” said he, “God and the Commonwealth are on different sides.

---

Raha, Internet ja demokratia

Luoko Internet demokratiaa tutkijantyöhön? Entä romuttaako valuutan valta sen?

Sähköisen viestinnän ja digitaalisen arkistointimahdollisuuksien myötä tiedon saatavuus on helpottunut huomattavasti sitten yhdeksänkymmentäluvun. Esimerkiksi jotkin alkuperäislähteet, joiden luokse historiantutkijalla ei välttämättä aiemmin ole ollut varaa lähteä, ovat nyt muutaman klikkauksen päässä. Internetin myötä tutkijoiden on ollut helpompi olla yhteydessä, tiedonvaihto on nopeutunut ja erilaiset digitaaliset arkistot ovat olleet enemmän tai vähemmän kaikkien saatavilla.

Tästä voikin tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan tiedonkeruun helpottuminen ja tieteellisten julkaisujen sähköinen saavutettavuus olisi tasavertaistanut tieteellistä tutkimustyötä. Näin ollen yliopistojen välillä vallinneiden resurssi- ja arvostuserojen on voitu katsoa tasaantuneen viimeisten vuosikymmenten aikana.

Ajatus on sinällään hyvä: ulkomailla, (etenkin anglosaksisissa maissa) tunnettu koulujen tarkka hierarkiajärjestys, jossa rahalla on ollut suhteettoman suuri valta tieteen tekemisen ja julkaisujen suhteen, on murenemassa Internetin tieteeseen luoman demokratian takia.

Vai onko? Asia ei ikävä kyllä ole näin yksinkertainen.

Tutkija Meri Heinonen törmäsi väitöskirjaa tehdessä kummalliseen ilmiöön. Hän kirjoitti Ennen ja nyt -lehden numerossa 4/2005, että yrittäessään löytää artikkeleita ARTO-artikkelitietokannasta kävi ilmi, että vain pieni osa suomalaisista historiatieteellisistä artikkeleista oli lisätty valtakunnalliseen arkistoon. Tutkailtuaan asiaa lähemmin hän huomasi, että kyseessä oli pitkälti Helsingin yliopistossa työskentelevien tutkijoiden julkaisut, jotka päätyivät arkistoon vikkelästi. Muut tulivat viiveellä, jos ollenkaan.

Heinosen tekstistä voi päätellä, että Internetin suomista mahdollisuuksista huolimatta suomalaista tutkimuskenttää kontrolloivat yhä tietyt tahot ja instituutit. ARTOssa se näkyy siten, että Helsingin yliopistolla on varaa palkata arkistointiin tarpeeksi kirjastohenkilökuntaa siinä missä muut yliopistot kiristävät vyötään.

Tulee mieleen, onko ajatus tieteen demokratiasta sittenkin vain lumedemokratiaa?

Asia palautuu vanhaan ongelmaan nimeltä raha. Jos vain Helsingin yliopistolla on varaa maksaa siitä, että heidän tutkijoittensa hyvä näkyvyys taataan, se ei ole muilta pois. Vai onko? Voidaanko syyttää rahaa ja sitä, ettei Internet ole onnistunut suoriutumaan sille asetetusta tehtävästä?

Voidaan tulla siihen tulokseen, että tieteen demokratia on lisääntynyt, mutta kuten valtiollisella tasolla, se ei toimi. On myös syytä muistaa, ettei täydellistä demokratiaa ole olemassa.

Kysymys rahasta johtaa helposti vanhaan dilemmaan siitä, onko ”köyhän” yliopiston lähtökohdat tuottaa tutkimusta yhtä hyvät kuin ”rikkaan”. Tällöin on nähtävissä entistä selkeämmin, ettei ole mielekästä puhua demokratiasta vaan ennemmin tasa-arvosta. Ongelma palautuu vanhojen peruskysymysten äärelle: voiko kaikilla olla samanlaiset mahdollisuudet ja lähtökohdat? Ja tämä taas on lähes teoreettinen mahdottomuus. Tasa-arvoisempaan kansainväliseen tutkijayhteisöön tulee pyrkiä, mutta jos kinataan siitä, mitä rikkailla on ja köyhillä ei, asetelma muuttuu jo lähtökohdiltaan joksikin muuksi kuin mielekkääksi.

Myös Heinonen huomauttaa, että asiat voisivat olla huonomminkin. Asian, (ja ongelman) ydin on lähinnä se, ettei valtakunnallinen artikkelien arkistointi toimi niin hyvin kuin pitäisi. Yhdeksi tärkeäksi tekijäksi nousee resurssien puute. Parantamisen varaa on, kuten aina.

En kiellä, etteikö Internet olisi helpottanut tutkijan työtä ja parantanut tutkijoiden välistä tasa-arvoa. Mikään idea ei synny täydellisenä, tuntui se sitten teorian tasolla kuinka moitteettomalta tahansa. Kehitys on hidasta, mutta ainakaan vielä ei ole näkynyt merkkejä siitä, että suunta olisi kääntynyt huonompaan. Ja mitä rahaan tulee, se lienee aina oleva eriarvoistava tekijä niin tieteessä kuin sen ulkopuolella.

Tekijänoikeudet, käyttöoikeudet?

Kun tutustuin yleisesti tekijänoikeuksiin, totesin koko aiheen olevan varsin monimutkainen. Vaikka tekijänoikeuslaki on luettavissa netissä, kaipasin yksinkertaisempaa tietoa, enkä jaksanut lukea koukeroista lakitekstiä. Oiva, ”kansantajuinen”, sivusto on fil. kand. Jukka Korpelan fakki. Fakki on sanaväännös englanninkielisestä FAQs – Frequently Asked Questions. Suomeksi käytetään myös UKK – Usein kysytyt kysymykset, joka on ehkä vähän kömpelö sanasta sanaan suomennos, sillä itselläni ensimmäinen mielleyhtymä UKK:sta on tietysti eräs presidenttimme. Tosin en voi sanoa, että fakki olisi sen parempi vaihtoehto. Niin tai näin, Jukka Korpela on koonnut selkeitä vastauksia usein esitettyihin kysymyksiin koskien tekijänoikeuksia.

Mutta miten historiantutkimuksessa tulisi ottaa tekijänoikeudet huomioon? Tieteen tekemisessä viitteet ovat olennaisia, niillä erotetaan oma ajattelu ja lainattu ajattelu. Näkisin, että painetulla ja sähköisellä tieteellisellä tekstillä ei ole eroa, lähteet tulee mainita. Netissä varsinkin on helppo linkittää sähköiset lähteet suoraan tekstiin. Niin ikään näkisin, että vaikka olisi kysymys ”kevyemmästä” blogikirjoituksesta, tulee lähteet mainita.

Toisen tekstiin viittaaminen ei kai ole niin ongelmallista kuin kuvien käyttö. Tekijänoikeuksien määrittämisessä on tärkeää teoskynnys ja sen ylittyminen. Korpelan fakista löytyy esimerkkejä kuvan teoskynnyksen ylittymisestä. Esimerkiksi tavanomaisen kaavion teoskynnys kuvana ei ylity, mutta kaavion sisältöön taas luulisi sisällön keränneellä tutkijalla olevan tekijänoikeudet ja siksi lähteeseen tulisi viitata. Tulkinnanvaraisuus korostuu monissa tapauksissa, mutta olennaisinta teoskynnyksen ylittymisessä on kai useimmiten teoksen omaperäisyys.

Kuvalla voi siis olla tekijänoikeudet, mutta entä käyttöoikeudet? Ne kiinnostavat minua enemmän. Voinko kopioida kuvan kirjasta tai nettisivuilta ja liittää sen suoraan tekstiin? Riittääkö viittaaminen lähteeseen? Vai tulisiko kysyä lupa kuvan oikeuksien hallitsijalta? Entäpä jos olen arkistossa saanut luvan valokuvata aineistoa, voinko julkaista kuvan, koska minulla on siihen tekijänoikeudet?

Arkistoilla on oikeudet niissä säilytettävään aineistoon ja omat käytäntönsä aineiston käyttöoikeuksien suhteen. Annan esimerkin Kansallismuseon Kansatieteellisestä arkistosta, jossa kävin tammikuussa. Siellä aineiston kopioinnista on sovittava erikseen ja siitä veloitetaan. Kopioita ei saa luovuttaa muille. Kävin lukemassa savenvalajien kyselytutkimuksen vastauksia, ja esimerkiksi vastaajien nimiä ja henkilötietoja ei saa julkaista ilman heidän kirjallista suostumusta. Kyselyvastauksia ei myöskään saa julkaista sellaisenaan. Jos tutkimuksessa tai julkaisussa on käytetty Kansallismuseon aineistoa, tutkija on velvollinen luovuttamaan korvauksetta yhden kappaleen arkistoon. Jos aioin käyttää aineistoa tutkimuksessani, minun tuli allekirjoittaa sopimus, jolla sitouduin edellä mainittuihin.

Täytyy myöntää, että olen ammattikorkeakoulussa skannannut kuvia opinnäytetyöhöni, asianmukaisin viittein kyllä. Opinnäytetyöstä on yksi nide minulla, yksi nide ja ehkä yksi kopio pdf-tiedostona, en muista tarkalleen, on koulun kirjastolla. Yhden sähköisen kopion annoin opettajalle, vaikkei sitä erikseen vaadittu. Yhdet kopiot cd-levyllä annoin kahdelle opinnäytettä varten haastattelemalleni henkilölle. Minulla on tekijänoikeudet opinnäytetyöhöni, saan kai itse jonkun kappaleen jakaa ilmaiseksi? Ongelmia tulisi varmaan vasta, jos yrittäisin hyötyä kaupallisesti opinnäytetyöstäni teettämällä siitä painoksen. Minulla on tekijänoikeudet opinnäytteen tekstiin, mutta kuviin ei, silloin joutuisin pyytämään kuvien julkaisulupaa ja luultavasti maksamaan korvauksia niistä.

Ymmärrän korvausten vaatimista kuvien julkaisusta, jos kyseessä on erimerkiksi arkisto, joka koettaa haalia toimintarahoja eri keinoin (ajankohtainen uutinen asiasta Museovirastolta, joka tiedotti keskiviikkona 1.2. YT-neuvottelujen tuloksesta) tai jos kyseessä on ammattivalokuvaaja, joka koettaa elättää itsensä kuvaamisella. Mielestäni hyviä tapoja noudattaen kuvien käytölle kannattaa aina kysyä lupa ja luvan hellitessä korvauksilla tai ilman, mainita lähde asianmukaisesti.