Raha, Internet ja demokratia

Luoko Internet demokratiaa tutkijantyöhön? Entä romuttaako valuutan valta sen?

Sähköisen viestinnän ja digitaalisen arkistointimahdollisuuksien myötä tiedon saatavuus on helpottunut huomattavasti sitten yhdeksänkymmentäluvun. Esimerkiksi jotkin alkuperäislähteet, joiden luokse historiantutkijalla ei välttämättä aiemmin ole ollut varaa lähteä, ovat nyt muutaman klikkauksen päässä. Internetin myötä tutkijoiden on ollut helpompi olla yhteydessä, tiedonvaihto on nopeutunut ja erilaiset digitaaliset arkistot ovat olleet enemmän tai vähemmän kaikkien saatavilla.

Tästä voikin tehdä johtopäätöksen, jonka mukaan tiedonkeruun helpottuminen ja tieteellisten julkaisujen sähköinen saavutettavuus olisi tasavertaistanut tieteellistä tutkimustyötä. Näin ollen yliopistojen välillä vallinneiden resurssi- ja arvostuserojen on voitu katsoa tasaantuneen viimeisten vuosikymmenten aikana.

Ajatus on sinällään hyvä: ulkomailla, (etenkin anglosaksisissa maissa) tunnettu koulujen tarkka hierarkiajärjestys, jossa rahalla on ollut suhteettoman suuri valta tieteen tekemisen ja julkaisujen suhteen, on murenemassa Internetin tieteeseen luoman demokratian takia.

Vai onko? Asia ei ikävä kyllä ole näin yksinkertainen.

Tutkija Meri Heinonen törmäsi väitöskirjaa tehdessä kummalliseen ilmiöön. Hän kirjoitti Ennen ja nyt -lehden numerossa 4/2005, että yrittäessään löytää artikkeleita ARTO-artikkelitietokannasta kävi ilmi, että vain pieni osa suomalaisista historiatieteellisistä artikkeleista oli lisätty valtakunnalliseen arkistoon. Tutkailtuaan asiaa lähemmin hän huomasi, että kyseessä oli pitkälti Helsingin yliopistossa työskentelevien tutkijoiden julkaisut, jotka päätyivät arkistoon vikkelästi. Muut tulivat viiveellä, jos ollenkaan.

Heinosen tekstistä voi päätellä, että Internetin suomista mahdollisuuksista huolimatta suomalaista tutkimuskenttää kontrolloivat yhä tietyt tahot ja instituutit. ARTOssa se näkyy siten, että Helsingin yliopistolla on varaa palkata arkistointiin tarpeeksi kirjastohenkilökuntaa siinä missä muut yliopistot kiristävät vyötään.

Tulee mieleen, onko ajatus tieteen demokratiasta sittenkin vain lumedemokratiaa?

Asia palautuu vanhaan ongelmaan nimeltä raha. Jos vain Helsingin yliopistolla on varaa maksaa siitä, että heidän tutkijoittensa hyvä näkyvyys taataan, se ei ole muilta pois. Vai onko? Voidaanko syyttää rahaa ja sitä, ettei Internet ole onnistunut suoriutumaan sille asetetusta tehtävästä?

Voidaan tulla siihen tulokseen, että tieteen demokratia on lisääntynyt, mutta kuten valtiollisella tasolla, se ei toimi. On myös syytä muistaa, ettei täydellistä demokratiaa ole olemassa.

Kysymys rahasta johtaa helposti vanhaan dilemmaan siitä, onko ”köyhän” yliopiston lähtökohdat tuottaa tutkimusta yhtä hyvät kuin ”rikkaan”. Tällöin on nähtävissä entistä selkeämmin, ettei ole mielekästä puhua demokratiasta vaan ennemmin tasa-arvosta. Ongelma palautuu vanhojen peruskysymysten äärelle: voiko kaikilla olla samanlaiset mahdollisuudet ja lähtökohdat? Ja tämä taas on lähes teoreettinen mahdottomuus. Tasa-arvoisempaan kansainväliseen tutkijayhteisöön tulee pyrkiä, mutta jos kinataan siitä, mitä rikkailla on ja köyhillä ei, asetelma muuttuu jo lähtökohdiltaan joksikin muuksi kuin mielekkääksi.

Myös Heinonen huomauttaa, että asiat voisivat olla huonomminkin. Asian, (ja ongelman) ydin on lähinnä se, ettei valtakunnallinen artikkelien arkistointi toimi niin hyvin kuin pitäisi. Yhdeksi tärkeäksi tekijäksi nousee resurssien puute. Parantamisen varaa on, kuten aina.

En kiellä, etteikö Internet olisi helpottanut tutkijan työtä ja parantanut tutkijoiden välistä tasa-arvoa. Mikään idea ei synny täydellisenä, tuntui se sitten teorian tasolla kuinka moitteettomalta tahansa. Kehitys on hidasta, mutta ainakaan vielä ei ole näkynyt merkkejä siitä, että suunta olisi kääntynyt huonompaan. Ja mitä rahaan tulee, se lienee aina oleva eriarvoistava tekijä niin tieteessä kuin sen ulkopuolella.